Blogiarkisto

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Taas pari pätkää

J.K.Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Tämän kirjan olen lukenut sen ilmestymisvuonna, mutta Rowlingin kirjoissa uusinta ei ole koskaan pahasta. Valitettavasti Silosäkeen tarinat eivät tällä uusinta kierroksella olleet aivan niin hyviä kuin muistelin. Toki tarinat valottavat ja tuovat uutta Harry Potter-kirjojen maailmaan, mutta omina kokonaisuuksinaan nämä tarinat eivät ole kovinkaan erikoisia. Nämä velhomaailman sadut ovat viihdyttäviä ja luettavia, mutta tuntuvat kuitenkin liian mietityiltä, eikä oikealta "perinteeltä".

Potter-fanina löysin kaikenlaista nippelitietoa erityisesti Albus Dumbledoren havainnoista ja tarinoista omia suosikkejani olivat Tietäjän karvainen sydän ja tottakai Potter-kirjoissakin vaikuttanut hieno ja kekseliäs Tarina kolmesta veljeksestä. 

-kirjastosta-
Tammi 2009
93 sivua

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
 
Tässä kirjassa on kaksi asiaa, joita inhoan; sitä lukiessa tulee tunne, että pitäisi nähdä lentävän, bikiniasuisen posteljooninaisen ja muun hupsuuden taakse ja käsittää mistä kirjassa oikeasti kerrotaan. Lisäksi kirjassa on sellaista huumoria, josta itse en saa edes suupieliäni nytkähtämään. Kirjassa on välillä kohtia, joissa tuli mietittyä onko kirja tarkoitettu kenties niille, jota tarinan sijasta kiinnostaa enemmän päähenkilö Providencen vartalo (niin usein sitä tunnuttiin kirjan aikana kuvailtavan/kehuvan). 
Kirjassa oli myös hauskoja juttuja ja luin koko sirkuksen loppuun asti, joten ei kyseessä ollut ihan niin huono kirja. Päätin kuitenkin etten kirjoita tästä kirjasta kuin tyngän, etten hauku sitä liikaa.
-kirjastosta-
Otava 2016
224 sivua


 Rosamund Lupton: Sisar

Tämän kirjan kerronta oli niin pitkäveteistä, että jaksoin loppuun asti vain siksi, koska halusin tietää mitä Beatricen siskolle on tapahtunut. Kerronta oli kuin ajelu hitaassa vuoristoradassa; välillä ylämäessä nukahti, pieni alamäki sai odottamaan jotain jännempää, mutta sitten mentiinkin jo taas ylöspäin. 

Loppu olikin sitten pettymys, mutta ihanaa kun joskus kirjoitetaan muustakin kuin romanttisesta rakkaudesta. Ihailin Beatricen ja Tessin välistä suhdetta ja luottamusta, vaikka juoni tekikin siihen aika ajoin reikiä. Kukaan kirjan henkilöhahmoista ei kuitenkaan tuntunut ihan täysin todelliselta, vaan jotenkin kärjistetyiltä. Beatrice oli onneton salapoliisi vailla salailun tai hienotunteisuuden häivääkään.


-laina-
Gummerus 2012
404 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.