Blogiarkisto

tiistai 19. tammikuuta 2016

Pari tynkää

Dean Lorey: Painajaisakatemia

Charlie Benjamin ei ole tavallinen poika. Charlien näkemät painajaisunet avaavat portin hirviöiden maailmaan, Hornaan. Portti toimii kumpaankin suuntaan, joten Charlien lisäksi vaarassa on koko maailma. Charlie pääsee oppilaaksi Painajaisakatemiaan ja yrittää opetella painajaistensa herraksi...

Kirjan idea on mielenkiintoinen, mutta alkuasetelma hieman liiankin tutun oloinen; muiden hyljeksimä poika, jolla on erikoiskyky. Kyvyn avulla poika pääsee sisäoppilaitokseen ja maailmaan, josta hänellä ei ole aavistustakaan. Kaverikseen hän saa pojan ja fiksun tytön, joiden on pakko nokitella toisilleen koko ajan. Mutta vain ryhmänä he onnistuvat mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä. Yllättäen koulun rehtorikin on viisas, hieman salaperäinen ja mahtava, tosin tällä kertaa nainen. Käsi ylös, jos kuulostaa tutulta.

Muuten kirjalla ei olekaan mitään yhteistä Harry Potter-kirjojen kanssa. Asioita ja kaikkea uutta tulvii lukijan silmien eteen sellaista vauhtia, että puuduttaa. Tuntuu että 269 sivuun on pakko änkeä sisältöä monen kirjan verran, vaikka tämä on vasta sarjan aloitusosa. Kirjassa tapahtuu aivan liikaa ja välillä meno on niin sekavaa, ettei voi kuin lukea eteenpäin ja toivoa selkeyttä. Oli huvittavaa huomata, miten Painajaisakatemiaa ja Hornan hirviöitä kuvattiin hyvin yksityiskohtaisesti, mutta päähenkilön ensisuudelma oli ohi kahdessa lauseessa, eikä sitä enää mainittu sen jälkeen.

Horna ja sen hirviöt olivat kirjan parasta antia, mutta hienojen ja lupaavien kansien väliin mahtuu vain erikoiseksi kaavailtu sekametelisoppa.

Seita Vuorela: Viima

Viima Teräs ei ole paha poika, mutta hän ei ole aivan kilttikään. Viima aloittaa uudessa koulussa, Mahdollisuuksien talossa. Koulu muistuttaa hieman akvaariota ja paljon vankilaa.

Autiossa tehtaassa Viima tutustuu Intiaan, joka opettaa hänelle kaupunkiviidakon lakeja ja tapoja. Mutta kun Viima löytää Mahdollisuuksien talon kellarista salaisuuden, on sekä hän että Intia vaarassa, jota ei voi edes kuvitella...

Jo kirjan parin ensimmäisen sivun aikana tuskastun; ei taas muka-salaperäisesti kirjoitettua teinihuttua, jossa on jotain omituisia aineksia. Valitettavasti Viima on juuri sitä, mutta ehkä siksi koska en ole kohderyhmää. Kapinalliseen teiniin tämä kirja uppoaa varmasti ja mikäs siinä. Itse en vain tykkää ollenkaan.

Teksti on sekavaa ja tunkkaista, kun asiaa on paljon ja kaikki jätetään hieman levälleen. Useimpia asioita ei edes enää käsitellä myöhemmin, joten lukijaparka jää hirveän informaatiovyöryn alle ja tukehtuu. Mukavat kuvituskuvat antavat hieman hengähdystaukoa tujun tekstin välissä.

Kirjan maailma on kuitenkin kiehtova ja Mahdollisuuksien talo mielenkiintoinen, mutta toteutus saa kaiken tuntumaan hirveän ahdistavalta. Kaikki kirjassa esiintyvät henkilöt olivat enemmän tai vähemmän hulluja tai häiriintyneitä. Kukaan henkilöistä ei herättänyt minussa lämpimiä tunteita; Viima oli tönkkö ja tylsä ja Intia oli salaperäinen, mutta rasittavalla tavalla. Mau oli ehkä mielenkiintoisin, mutta hänkään ei paljon muista erottunut.

Jotenkin tuntuu, että kirjailijan kaikki kirjat on samanlaisia, joten tuskin tutustun hänen tuotantoonsa toiste.

Regina Rask: Jouluihminen

Eeva on jouluihminen. Ehkä jopa joulufriikki. Eeva haaveilee koko vuoden siitä täydellisestä joulusta, jonka aikoo perheelleen järjestää. Joulumaailmaan on hyvä paeta todellisuutta; ongelmia töissä, kahden murrosikäisen pojan äitinä toimimista ja aviomiestä, joka viihtyy turhan paljon työpaikallaan. Joulua kohti saavuttaessa Eevan maailma alkaa hajota, mutta onko joulu sittenkään koskaan täydellinen?

Olen lukenut Raskin Jouluihmisen pariin kertaan ja yleensä joskus marraskuussa. Niin luin nytkin ja toivoin virittäytyväni mukavaan joulutunnelmaan tutun kirjan ja Eevan seurassa. Valitettavasti lukukokemus ei ollut sellainen kuin odotin. Jokin kirjassa mätti. Oliko kirjan juonettomuus pettymys? Etenikö kaikki liian nopeasti? Olenko lukenut nykyisin niin paljon, ettei kirjat tunnu enää samalta?

Jokatapauksessa kirja oli kevyttä höttöä, jonka lukaisi alle päivässä läpi. Eeva on hieman rasittava ja säälittävä kuvaus 40-vuotiaasta naisesta. Kirjassa oli monia persoonallisia henkilöhahmoja, mutta vain Eeva sai tuoda itseään tarpeeksi esille.

Kirja eteni suoraviivaisesti, harhautumatta sivupoluille. Loppujen lopuksi pääosassa ei ollutkaan joulu, vaan ihan jokin muu, sillä joulua ei kirjassa kovin paljon ollut. Mukavaa hömppää joulun ystäville ja Eevaan samaistuville.

Kaikki postauksen kirjat olivat kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.