Blogiarkisto

torstai 1. lokakuuta 2015

John Boyne: Nooa Notkoniitty karkaa kotoa

Nooa on 8-vuotias ja hän lähtee maailmalle, koska haluaa seikkailla. Oikeasti Nooa haluaa unohtaa kotona tapahtuvat pahat asiat.

Nooan matka vie läpi metsien ja kylien ja matkalla hän tapaa monenlaisia kummia otuksia, kuten puhuvan koiran. Erään metsän keskeltä Nooa löytää lelukaupan, joka on kaikista kummallisin. Vanha lelukauppias kertoo Nooalle tarinoita elämästään ja puunukeistaan ja Nooa kertoo miehelle kotioloistaan. Toistensa tarinoiden myötä he molemmat alkavat ymmärtää paremmin omaa tarinaansa...

Kirja on perusrakenteeltaan satukirja, jonka sisällä kuitenkin piilee (kuten aina hyvissä saduissa) vakavien aiheiden käsittelyä ja opetus. Teksti on melko kepeää ja huumorilla höystettyä, eikä vakavampaa puolta edes huomaa, jos ei ole itse joutunut käsittelemään kyseisiä aiheita ja kysymyksiä.

Kirjan alun jälkeen, kun lelukauppias alkaa kertoa tarinaansa, alkoi mielessä velloa omituinen ajatus; tämä vaikuttaa tutulta. Pikkuhiljaa epäilys kasvoi ja lopulta kirjan loppupuolella paljastettiin sellaista, mikä selitti tuttuuden tunteen. Kirja tuntui heti aivan erilaiselta ja pidin tästä kirjasta kovasti. Kokonaisuus oli nerokas ja lukemisen aikana uteliaisuus tarinoita, lelukauppiasta ja Nooaa kohtaan vain kasvoi. Mieleni teki vain lukea kirjaa eteenpäin saadakseni tietää, mikä sai Nooan karkaamaan kotoaan. Upea, mutta pohjimmiltaan myös hyvin surullinen kirja.

Kirjaa voisi suositella lapsille ja aikuisille. Aikuisille tämä on hyvä kirja silloin, kun raskaat tiiliskivet eivät kiinnosta. Lapsille kirja tarjoaa pohdittavaa ja lohdutusta, jos omassa elämässä on samanlaisia ajatuksia ja tilanteita kuin Nooalla. Kirja ei ole selkeästi vain lasten kirja, vaan aikuinenkin viihtyy tekstin parissa mainiosti. Ei tiukkapipoisille tai mielikuvituksettomille.

Kirjassa on kuvitusta, mutta omaan silmään yksittäiset kuvat siellä täällä eivät olleet oikein kirjaan sopivia. Olisin kaivannut yksityiskohtaisempaa satukirjakuvitusta tai ei kuvia ollenkaan.

Kirjan kannet ovat värikkäät ja asetelmaltaan hieman rauhaton. Kirjailijan edellisen kirjan mainospallura kannessa on häiritsevä, luulin sitä ensin tarraksi, mutta se on painettu kanteen. Kannen perusteella en olisi edes harkinnut kirjan ostoa, mutta takakannen teksti sai uteliaisuuden heräämään.

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Noah Barleywater runs away
Kirjailija: John Boyne
Kuvitus: Oliver Jeffers
Suomennos: Laura Beck
Kustantaja: Bazar 2011
224 sivua

-oma-
Aloitin: 29.6.2015
Luettu: 1.7.2015

1 kommentti:

  1. Tämä kuulostaa kiinnostavalta. Pitääkin laittaa korvan taakse ja jossain vaiheessa etsiä luettavaksi :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.